26.10.1992

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Bank Tejarat (jäljempänä Tejarat) on Kansallis-OsakePankille (jäljempänä KOP) 8.12.1983 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että KOP oli 11.3.1977 Banque Etebarate Iranille lähettämissään telex-sanomissa sitoutunut vastatakaukseen nro 59002/6 sanotun pankin Ministry of Housing and Urban Developmentille (asunto- ja kaupunkikehitysministeriölle, jäljempänä asuntoministeriö) antaman alkujaan 555 555 555 Iranin rialin määräisen toimitustakauksen nro 19068 maksamisesta ja vastatakaukseen nro 59003/4 pankin asuntoministeriölle antaman alkujaan 1 111 111 111 rialin määräisten asuntoministeriön suorittamien ennakkomaksujen takauksen nro 19069 maksamisesta. Takausten määriä oli myöhemmin alennettu, edellisen 533 327 700 ja jälkimmäisen 1 066 700 000 rialiin. Edelleen KOP oli 6.3.1978 Mercantile Bank of Iran and Hollandille lähettämässään telex-sanomassa sitoutunut vastatakaukseen nro 68874/7 sanotun pankin asuntoministeriölle antaman 533 327 700 rialin määräisten asuntoministeriön suorittamien ennakkomaksujen takauksen nro 127745 maksamisesta.

Banque Etebarate Iran ja Mercantile Bank of Iran and Holland oli kansallistettu Iranissa 8.6.1979 annetulla lailla pankkien kansallistamisesta ja myöhemmin yhdistetty eräiden muiden pankkien kanssa Bank Tejarat nimiseksi pankiksi. Yhdistyminen oli rekisteröity laissa edellytetyllä tavalla 19.7.1980. Pankkien kansallistamisesta annettuun lakiin liittyvän täytäntöönpanomääräyksen 20 artiklan mukaan yhtyneiden pankkien varat ja vastuut olivat siirtyneet Tejaratille, joka myös oli oikeutettu edustamaan yhdistettyjä pankkeja kolmatta vastaan.

Takausten sanamuodon mukaan takaaja oli sitoutunut suorittamaan takauksen määrän edunsaajalle välittömästi tämän esitettyä vaatimuksensa takauksen määrän maksamiseksi. Takaajalla ei ollut oikeutta vaatia edunsaajalta perusteluja vaatimukselle. Alkuperäisten takaussitoumusten mukaan vastatakauksiin perustuvat vaatimukset tuli esittää KOP:lle 5.4.1980 mennessä. Osapuolten välisellä sopimuksella vaatimusten esittämisaikaa oli jatkettu 7.10.1980 saakka. Tejarat oli 4. ja 5.8.1980 lähettämissään telexsanomissa ilmoittanut, että asuntoministeriö oli esittänyt Tejaratille vaatimuksen takauksien määrien maksamisesta ministeriölle, ja esittänyt KOP:lle vaatimuksen takausten määrien maksamisesta sen antamien vastatakausten perusteella. KOP:llä ei ollut ollut oikeutta kieltäytyä takauksiin perustuvista suorituksistaan.

Tämän vuoksi Tejarat on vaatinut, että KOP velvoitetaan suorittamaan sille pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 59002/6 nojalla 533 327 700 rialia, nro 59003/4 nojalla 1 066 700 000 rialia ja nro 68874/7 nojalla 533 327 700 rialia tai mainittujen määrien vasta-arvon Suomen markoissa 1) ensisijaisesti siten, että suoritusvelvollisuus katsottiin alkaneeksi silloin, kun Tejarat oli maksanut päätakaukseen perustuvan määrän edunsaajalle asuntoministeriölle Iranissa ja suoritusta oli tämän jälkeen vaadittu KOP:ltä tai 2) toissijaisesti siten, että suoritusvelvollisuus katsottiin alkaneeksi silloin, kun Tejarat oli saatuaan maksuvaatimuksen asuntoministeriöltä vaatinut KOP:ltä suoritusta vastatakausten perusteella eli vastatakausten nrot 59002/6 ja 59003/4 osalta 4.8.1980 lukien ja nro 68874/7 osalta 5.8.1980 lukien. Tejarat on vaatinut korkoa vaatimilleen määrille kohdan 1) tapauksessa 16 prosenttia vuodessa siitä lukien, kun kuukausi oli kulunut päivästä, jona suoritusta oli vaadittu KOP:ltä ja koronmaksuvelvollisuudesta oli ilmoitettu tai 2) kohdan tapauksessa 5 prosenttia vuodessa siitä päivästä, jolloin maksuvaatimus KOP:lle oli ensi kerran esitetty. Lisäksi Tejarat on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen.

KOP:n vastaus

KOP on kiistänyt kanteen perusteettomana ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

KOP on lausunut muun muassa, että Työyhtymä Finn-Iran Contractors' Group (FICG), jonka olivat muodostaneet Polar-rakennusosakeyhtiö, Rakennusosakeyhtiö Hartela, Rakennus-Ruola Oy ja Rakennustoimisto Mattinen & Niemelä Oy, oli tehnyt asuntoministeriölle tarjouksen 63 yhteensä 3 528 asuntoa käsittävän kerrostalon rakentamisesta Teheraniin. Lopullinen rakennusurakkasopimus oli allekirjoitettu 19.3.1977. Urakkasopimuksen mukaan FICG:n oli toimitettava asuntoministeriölle iranilaisesta pankista suoritustakaus toimituksen asianmukaisen täyttämisen vakuudeksi ja asuntoministeriön maksettavaksi tulevia ennakkomaksuja vastaavat ennakontakaukset, joita vastaan ennakkomaksut suoritettiin. Takaussitoumusten sisältö ja sanamuoto oli määritelty FICG:n ja asuntoministeriön välisessä sopimuksessa. Asiassa oli sovittu, että Banque Etebarate Iran antoi urakkasopimuksen suoritustakauksen ja toisen ennakontakauksen sekä Mercantile Bank of Iran and Holland toisen ennakontakauksen. KOP oli FICG:n toimeksiannosta antanut kanteessa mainitut vastatakaukset Banque Etebarate Iranin ja Mercantile Bank of Iran and Hollandin antamien takausten johdosta. Nämä iranilaisten pankkien asuntoministeriölle antamat takaukset olivat puolestaan perustuneet pankkien KOP:ltä saamaan toimeksiantoon. FICG:n osakasyhtiöt olivat antaneet KOP:n vastatakauksiin liittyvät vastasitoumukset, joiden perusteella yhtiöt olivat yhteisvastuullisesti sitoutuneet maksamaan KOP:lle sen määrän, minkä KOP sitoumustensa johdosta katsoi olevansa velvollinen suorittamaan.

FICG oli ryhtynyt toteuttamaan rakennusurakkaa sopimuksen mukaisesti työn laajuuden edellyttämällä tavalla. Rakennusurakka oli edistynyt siten, että syyskesällä 1978 oli ollut 20 rakennusrunkoa valmisteilla ensimmäisten rakennusten ollessa harjakorkeudessa. Tällöin Iranissa alkanut vallankumouskehitys oli aiheuttanut sen, että ulkomaisissa rakennusprojekteissa työskennelleen vieraan työvoiman oli turvallisuussyistä ollut pakko poistua maasta, rakennusmateriaalin saanti oli keskeytynyt, sähköä ja polttoainetta ei ollut saatu eikä yleistä järjestystä ja turvallisuutta ollut voitu taata. Seurauksena oli ollut, että ulkomaiset rakennusprojektit olivat keskeytyneet vuosien 1978 ja 1979 vaihteessa. Myös FICG:n rakennustoiminta oli keskeytynyt tässä force majeure -tilanteessa. Urakkasopimuksen mukaan tällainen ylivoimainen este oli oikeuttanut sopimuksen purkamiseen. Tämän vuoksi FICG oli lokakuussa 1979 purkanut urakkasopimuksen. Asuntoministeriö oli heti tämän jälkeen purkanut omasta puolestaan urakkasopimuksen väittäen FICG:n laiminlyöneen rakentamisvelvoitteensa.

KOP:n antamien vastatakausten ja asuntoministeriölle annettujen takausten asiasisältö oli lähes samanlainen. Suoritustakauksen tarkoituksena oli varmistaa, että urakoitsija täytti sopimuksen mukaisen toimitusvelvoitteensa tilaajalle. Iranin vallankumoukseen saakka FICG oli täyttänyt kaikki urakkasopimuksen velvoitteet sovitulla tavalla. Rakennusurakkatyön tekeminen oli käynyt mahdottomaksi force majeure -tilanteessa, minkä lisäksi asuntoministeriö oli suhtautunut poikkeuksellisen kielteisesti ongelmien selvittämisyrityksiin. Ennakontakausten osalta urakkasopimuksen mukainen ennakkomaksujen palautusvelvollisuus määräytyi sen mukaan, oliko ennakkomaksuna suoritetut varat käytetty sen oikeustoimen mukaisesti, jonka täyttämistä varten ennakkomaksut olivat tapahtuneet. FICG:n menot ja työsuoritukset olivat ylittäneet asuntoministeriöltä saatujen rahasuoritusten yhteismäärän noin 1 102 365 000 rialilla eli noin 72 800 000 markalla. FICG:llä ei siten ollut ennakkomaksujen palauttamisvelvollisuutta. Ennakontakaukset oli annettu FICG:n saamien ennakkomaksujen palautusvelvollisuuden vakuudeksi.

Iranin tapahtumat vuosina 1978 ja 1979 olivat johtaneet siihen, että FICG:n rakentamisvelvoitteet olivat lakanneet ja että jäljellä oli vain keskeytyneen urakan taloudellinen tiliselvittely. KOP oli antanut takauksensa vakuustarkoituksessa eikä sillä ollut materiaalista suoritusvelvollisuutta, ellei FICG:llä ollut urakan johdosta asuntoministeriölle tilitettävää. KOP voi maksusta kieltäytymisen perusteeksi vedota siihen, ettei saamamies, jota takauksella turvattiin, ollut itse kaikissa suhteissa toiminut asianmukaisesti valvoessaan oikeuksiaan tai suhteessaan suorituksen tekijään. Asuntoministeriö oli edustanut valtiovaltaa, jonka tehtäviin oli kuulunut yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaaminen. Asuntoministeriö oli pitkän ajan kuluessa ja lukuisista pyynnöistä huolimatta torjunut kaiken taloudellisen ja oikeudellisen selvittelyn. Takausta ei voitu saattaa voimaan sellaisessa tapauksessa, jossa edunsaajan oma toiminta tai sen vastattavat seikat olivat olleet olennaisena syynä suoritushäiriöön, jonka varalta takaus oli annettu. Takausten sanamuoto ja sisältö oli määritelty urakkasopimuksessa ja takausasiakirjoissa oli nimenomainen viittaus urakkasopimukseen. Pitäytyminen pelkästään sopimusten korostettuun abstraktisuuteen oli varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n vastaista.

Iranin vallankumouksen yhteydessä oli Iranin valtio tullut sekä velkojan että takausvelallisen asemaan. Asuntoministeriölle annettuihin takauksiin perustuva rahansiirto Iranissa oli tapahtunut suljetulle tilille, josta asuntoministeriö väliaikaisena velkojana ei ollut oikeutettu vapaasti määräämään. Varat olivat edelleen Tejaratin tilillä, joten lopullista ja sitovaa suoritusta ei ollut tapahtunut.

Tejaratin vaatimukset olivat vanhentuneet. Asuntoministeriö oli 22.8.1981 ottanut haltuunsa FICG:n rakentamat keskeneräiset rakennukset. Asuntoministeriön velvollisuutena olisi ollut ryhtyä heti taloudelliseen selvittelyyn, mutta haaste oli annettu KOP:lle tiedoksi vasta 8.12.1983. Kannetta ei ollut myöskään pantu vireille vuoden kuluessa siitä, kun KOP:n määräajaksi annettujen takaussitoumusten voimassaoloaika oli 7.10.1981 päättynyt.

Vielä KOP on katsonut, ettei 1.1.1983 voimaan tulleen korkolain säännöksiä voitu asiassa soveltaa.

Tejaratin lausumat väitteiden johdosta

Urakkasopimuksen ehdoilla ei ollut merkitystä iranilaisten pankkien takaussitoumusten eikä niiden johdosta annettujen vastatakaussitoumusten sitovuuteen. Takaussitoumukset asuntoministeriölle oli annettu KOP:n pyynnöstä ja sen vastuulla. KOP:n toimeksiannon mukaisesti iranilaiset pankit eivät olleet saaneet millään tavalla sitoa takauksiin perustuvaa suoritusvelvollisuuttaan. Urakkasopimus oli mainittu takaussitoumuksissa vain sitoumusten yksilöimiseksi. KOP:n antamien on first demand -tyyppisten takaussitoumusten tarkoituksena oli turvata edunsaajalle täysi varmuus siitä, että se sai maksamansa ennakkomaksut takaisin sekä suoritustakauksen määrän. Vetoaminen suorituksen mahdottomuuteen tai ylivoimaiseen esteeseen ei vapauttanut tällaisten takaussitoumusten osalta takaajaa suoritusvelvollisuudesta. Kysymystä FICG:n työsuorituksen keskeytymisestä ei edes voitu käsitellä tässä oikeudenkäynnissä eikä merkitystä ollut sillä seikalla, oliko urakkasopimus voitu asianmukaisesti toteuttaa tai oliko toteuttaminen ollut mahdotonta.

Sivuväliintulo

FICG:n osakasyhtiöt ovat sivuväliintulijoina tukeneet KOP:tä.

Raastuvanoikeuden päätös 13.3.1989

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että KOP:n antamien vastatakausten voimassaoloa oli pidennetty 7.10.1980 saakka ja että KOP:lle oli esitetty vaatimuksia kunkin vastatakauksen osalta 1.3.1980, takausten nrot 59002/6 ja 59003/4 osalta 4.8.1980 sekä takauksen 68874/7 osalta 6.9.1980 ja sen jälkeen edelleen useita kertoja vuosien 1980 ja 1981 aikana. Takausten nrot 19068, 19069 ja 127745 määrät, yhteensä 2 133 355 400 rialia oli 16.5.1984 päivätyn selvityksen mukaan talletettu asuntoministeriön tilille Tejaratiin.

KOP oli antamissaan suoritustakauksen vastatakauksessa ja kahdessa ennakontakauksen vastatakauksessa taannut suorittavansa asuntoministeriön tilille tai mille tahansa muulle tilille, jonka asuntoministeriö osoitti, takaussumman "välittömästi saatuaan ensimmäisen kirjallisen pyynnön" (59002/6), "heti saatuaan ensimmäisen kirjallisen ilmoituksen" (59003/4) ja "välittömästi vastaanotettuaan kirjallisen maksuvaatimuksen" (68874/7). Sitoumuksissa oli hieman eri sanamuodoin sitouduttu maksamaan "vaatimatta näyttöä sopimuksen täyttämättä jättämisestä", "vaatimatta perusteluja tai todisteluja sopimuksen täyttämättä jättämisestä" ja "ilman, että minkäänlainen kirjallinen selvitys tai mikään täytäntöönpano- ja oikeusviranomaisten tai minkään muun valtion viraston toimenpide taikka minkäänlainen maininta perusteluista on tarpeen".

KOP:n antamat vastatakaukset olivat olleet voimassa 7.10.1980 saakka. Asiaan ei soveltunut takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen (jäljempänä takausasetuksen) 4 §:n mukainen erityinen vanhentumisaika määrättynä eräpäivänä tai tietyn irtisanomisajan jälkeen maksettavista veloista. Tejarat oli näyttänyt velkoneensa saatavia vastuuajan kuluessa, joten sen vaatimukset eivät olleet vanhentuneet.

Urakkasopimuksen tilaajana oli ollut Iranin valtion asuntoministeriö ja rakennuskohteena shaahin henkivartiokaartin käyttöön tarkoitettu asuntoalue. Asiassa oli näytetty FICG:n ryhtyneen asianmukaisesti täyttämään velvoitteitaan ja pyrkineen huolellisesti noudattamaan sopimusta. Urakkasopimuksen täyttämisen esteiden oli näytetty aiheutuneen siitä riippumattomista syistä. Vielä työn oltua kuukausia keskeytyneenä FICG oli pyrkinyt neuvotteluteitse pääsemään asuntoministeriön kanssa sopimukseen. Tässä tarkoituksessa oli yhteydenottoa yritetty Suomen valtion ulkoasiainministeriön ja valtioneuvoston jäsenten välityksellä.

Rakennusurakan täytäntöönpaneminen oli estynyt Iranin valtiollisten olojen vuoksi siitä syystä, että Iranin valtio ei ollut voinut taata turvallisia työolosuhteita eikä tarvittavaa työvoimaa, rakennusaineita eikä energiaa. Lisäksi Iranin valtion edustajat olivat todistajankertomusten mukaan suhtautuneet torjuvasti kaikkiin neuvotteluyrityksiin.

Asuntoministeriö oli vaatinut valtiollistetulta pankilta Tejaratilta suoritusta takausten perusteella ja varat oli esitetyn selvityksen mukaan siirretty Tejaratissa olevalle tilille.

Vastatakausasiakirjoissa oli viitattu FICG:n ja asuntoministeriön väliseen urakkasopimukseen. Takauksia ja vastatakauksia ei voitu pitää sanamuodostaan ja abstraktisuudestaan huolimatta urakkasuhteesta irrallisina asiakirjoina, joihin vedoten sopimuskumppani voisi käyttää sitoumusta sille vieraaseen tarkoitukseen.

Asiassa oli selvitetty, että FICG oli kärsinyt urakkasopimuksen osalta vahinkoa ja ettei rakennusurakan toteuttamiseen käytettyjen ennakkomaksujen osalta ollut palautettavaa ja että urakkasopimuksen suorittamatta jääminen oli aiheutunut vastapuolen aiheuttamasta esteestä.

Näin ollen raastuvanoikeus on, ottaen huomioon Iranin valtion ja valtiollistetun pankin välisen yhteyden sekä kaiken asiassa esitetyn, varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n säännösten nojalla katsonut, että vastatakausasiakirjojen ehdon soveltaminen maksun suorittamisvaatimukseen ilman mitään perusteluja ja asiakirjojen sanamuodon nojalla, ottaen huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet seikat sekä sen, mitä asiassa oli selvitetty, johtaisi kohtuuttomuuteen.

Tällä perusteella raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut Bank Tejaratin korvaamaan Kansallis-OsakePankin oikeudenkäyntikulut 930 000 markalla.

Muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa

Tejarat on toistanut kanteensa ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Hovioikeuden tuomio 12.6.1991

Vastatakausten voimassaolo

KOP ja FICG olivat esittäneet, että alkuperäiset päätakaajat eli Banque Etebarate Iran ja Mercantile Bank of Iran and Holland olivat vallankumouksen yhteydessä tapahtuneen pankkien kansallistamisen johdosta yhtyneet alkuperäiseen velkojaan asuntoministeriöön eli Iranin valtioon sekä että päätakaukset olivat tämän vuoksi rauenneet ja tästä johtuen myös vastatakaukset olivat rauenneet. Takaukset antaneiden iranilaisten pankkien varat ja velat oli siirretty kansallistamisen jälkeen perustetulle Iranin valtion määräysvallassa olevalle Tejaratille. Asiassa ei ollut kuitenkaan selvitetty, että mainitulla seikalla olisi vaikutusta vastatakausten voimassaoloon.

KOP ja FICG olivat edelleen esittäneet, että vastatakaukset olivat takausasetuksen 4 §:n mukaisen erityisen vanhentumisajan perusteella vanhentuneet. Asiassa ei ollut näytetty, että rakennusurakkasopimuksen mukaista päävelkaa olisi pidettävä sanotussa lainkohdassa tarkoitettuna määrättynä eräpäivänä tai määrätyn ajan kuluttua maksettavana velkana. Vastatakauksiin ei siten ollut sovellettava mainitussa säännöksessä tarkoitettua erityistä vuoden vanhentumisaikaa.

KOP ja FICG olivat myös väittäneet, että Tejarat ei ollut esittänyt takaajalle maksuvaatimustaan panemalla vireille kanteen tai muulla vastaavalla tavalla vastatakausten 7.10.1980 päättyneen voimassaoloajan kuluessa. Määräaikaisten takausten kysymyksessä ollessa takaajaan oli kohdistettava vaatimukset kanteella tuomioistuimessa tai muulla vastaavalla tavalla takauksen voimassaoloaikana, jolleivät osapuolet olleet toisin sopineet. Puheena olevissa päätakauksissa, joiden sanamuoto oli määritelty urakkasopimuksessa ja jotka iranilaiset pankit olivat antaneet KOP:n toimeksiannosta, oli sovittu maksun tapahtuvan kirjallisen maksuvaatimuksen perusteella. KOP:n vastatakauksissa ei tältä osalta ollut toisenlaista ehtoa. KOP:iin vastatakausten voimassaoloaikana kohdistetut kirjalliset maksuvaatimukset olivat siten olleet riittäviä eivätkä vastatakaukset olleet väitetyllä perusteella lakanneet.

Päävelkasuhteen merkitys

Asuntoministeriön ja FICG:n välillä solmitussa urakkasopimuksessa edellytettiin, että urakkahinnan ennakkomaksuille annettava takaus tuli antaa ehdoin, että pankki takasi maksavansa asuntoministeriön ensimmäisestä vaatimuksesta ilman, että ministeriön tarvitsi esittää selvitystä. Suoritustakaukset urakkasopimuksessa edellytettiin annettavaksi ehdoin, että pankki takasi FICG:n sopimusvelvoitteiden täyttämisen kaikissa niissä tapauksissa, joissa ministeriö katsoi sen jättäneen suorittamatta sopimuksenmukaisia tehtäviään niin, että pankin tuli maksaa ministeriön tarvitsematta esittää selvitystä tai todisteita FICG:n taholta tapahtuneesta laiminlyönnistä tai sopimuksen rikkomisesta.

Iranilaisten pankkien asuntoministeriölle antamat takaussitoumukset olivat urakkasopimuksessa edellytetyn sisältöisiä. KOP:n iranilaisille pankeille antamat vastatakaukset oli katsottava annetuksi samoilla ehdoilla, vaikka niissä ei ollut tästä nimenomaista mainintaa.

FICG ja asuntoministeriö olivat maaliskuussa 1986 sopineet niistä menettelytavoista, joiden perusteella osapuolten välinen, rakennusurakkaan liittyvä tilisuhde oli selvitettävä. Osapuolet olivat tämän jälkeen neuvotelleet, mutta lopullista yhteisymmärrystä ei ollut saavutettu ja neuvottelut olivat katkenneet. FICG oli esittänyt näyttöä siitä, että sillä ei ollut edellä mainitun tilisuhteiden selvitysjärjestelyn periaatteiden mukaisesti urakkasopimuksen perusteella suoritettavaa asuntoministeriölle. Asiassa oli selvitetty, että FICG oli urakkasopimuksen mukaisesti rakentanut siihen saakka, kunnes Iranin valtiollisten olosuhteiden muuttuminen oli raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla estänyt töiden jatkamisen.

FICG oli ryhtynyt asianmukaisesti täyttämään urakkasopimukseen perustuvia rakennusvelvoitteitaan ja käyttänyt siihen enemmän kuin mitä asuntoministeriö oli urakkahinnasta maksanut ennakkona. Urakkasopimuksen täyttämisen keskeyttäminen oli johtunut ylivoimaisesta esteestä. KOP:n ja FICG:n esittämä näyttö, johon Tejarat ei ollut pyrkinytkään esittämään vastanäyttöä lausuen ainoastaan, että päävelkasuhteen selvittely ei kuulunut tässä oikeudenkäynnissä käsiteltäviin asioihin, osoitti, ettei asuntoministeriöllä ollut FICG:ltä urakkasopimukseen perustuvaa saatavaa.

Näissä oloissa ministeriön menettely vedota takaussitoumuksien ehtoon, että takaajat olivat maksuvelvollisia kehotuksen siihen saatuaan ja niin, että takaajilla ei ollut oikeutta vaatia selvitystä perusvelkasuhteesta, ja vaatia suoritusta Tejaratilta oli oikeudeton ja johtaisi takaussitoumusten käyttämiseen niille vieraaseen tarkoitukseen.

Ennen omaa suoritustaan ministeriölle Tejarat oli vaatinut KOP:ltä suoritusta sen antamien vastatakausten perusteella, minkä vaatimuksen KOP oli välittömästi torjunut viitaten urakkasopimuksen täyttämistä kohdanneeseen esteeseen. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen, että Tejarat, asuntoministeriölle takaussitoumukset antaneiden iranilaisten pankkien tultua kansallistetuiksi ja Iranin valtion siirrettyä niiden varat ja vastuut Tejaratille, oli riippuvuussuhteessa Iranin valtioon, KOP oli maksuvelvollisuutensa ehdottomuutta koskevien lausekkeiden estämättä oikeutettu Tejaratiin nähden vetoamaan siihen, että asuntoministeriöllä ei ollut saatavaa FICG:ltä.

Tejaratin kanne, joka oli perustunut KOP:n antamien vastatakausten itsenäiseen ja pääsitoumuksena olevasta rakennusurakkasopimuksesta riippumattomaan luonteeseen, oli siten perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeus on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Bank Tejarat on velvoitettu suorittamaan Kansallis-OsakePankille korvaukseksi vastauskuluista 2 500 markkaa.

Käsittelyratkaisu

Tejaratin 9.1.1992 Korkeimpaan oikeuteen toimittamassa lisäselvityksessä on muutoksenhakemuksen tueksi esitetty selvitystä ulkomaalaisesta oikeuskäytännöstä. Korkein oikeus on lisäselvityksen laatuun nähden oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 18 §:n nojalla ottanut huomioon Tejaratin kirjoituksen lisäselvityksineen samoin kuin KOP:n sen johdosta 2.3.1992 toimittaman vastauskirjoituksen. Kirjallisten selitysten pyytäminen enemmälti on katsottu ilmeisen tarpeettomaksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asuntoministeriön ja FICG:n välisen urakkasopimuksen ehtojen mukaisesti KOP on pyytänyt iranilaisia pankkeja Banque Etebarate Irania ja Mercantile Bank of Iran and Hollandia antamaan asuntoministeriölle takauksiksi nimetyt sitoumukset, edellisen 11.3.1977 päivättyjen telexsanomien mukaisen ennakontakauksen ja suoritustakauksen sekä jälkimmäisen 6.3.1978 päivätyn telex-sanoman mukaisen ennakontakauksen. Telex-sanomiin ovat sisältyneet asuntoministeriölle annettavien takuusitoumusten ehdot, joiden mukaan iranilaisten pankkien tuli suorittaa takausmäärät asuntoministeriölle välittömästi saatuaan siltä kirjallisen vaatimuksen asuntoministeriön tarvitsematta esittää vaatimukselleen selitystä tai turvautua tuomioistuimeen tai muuhun täytäntöönpanomenettelyyn. Vaadittaessa ennakontakausten maksamista ei tarvinnut esittää syytä ja suoritustakauksen maksamista todisteita FICG:n taholta tapahtuneesta laiminlyönnistä tai sopimusrikkomuksesta. Iranilaiset pankit ovat 16.3.1977 ja 7.3.1978 antaneet asuntoministeriölle ennakon- ja suoritustakuut, joiden asiasisältö on vastannut KOP:n annettavaksi pyytämien takuusitoumusten sisältöä.

KOP on pyytänyt iranilaisia pankkeja antamaan takuusitoumuksensa KOP:n vastuulla ja samoissa telex-sanomissa ilmoittanut vastatakauksensa iranilaisille pankeille olevan voimassa 15 päivää sen jälkeen, kun näiden takaukset olivat lakanneet. Kun otetaan huomioon KOP:n takauspyyntöjen mukaisten takuusitoumusten sisältö ja sekin, että KOP on vaatinut vastatakaussitoumukset FICG:n muodostaneilta yhtiöiltä samojen takuusitoumusasiakirjojen perusteella, on KOP:n takuusitoumuksia tulkittava niin, että se on sitoutunut vastuuseen iranilaisia pankkeja kohtaan samoilla ehdoilla, joilla nämä ovat KOP:n pyynnön mukaisesti omasta puolestaan sitoutuneet asuntoministeriötä kohtaan.

Banque Etebarate Iran ja Mercantile Bank of Iran and Holland on kansallistettu 8.6.1979 annetulla lailla. Kansallistaminen on toteutettu siten, että mainitut pankit ja eräät muut iranilaiset pankit on yhdistetty Bank Tejarat nimiseksi liikepankiksi. Yhdistyneiden pankkien yhteenlaskettujen osakkeiden pääomasta on muodostettu Tejaratin osakepääoma ja näiden pankkien varat sekä velat ovat siirtyneet Tejaratin varoiksi ja veloiksi. Tejarat on yhdistymisen jälkeen edustanut yhdistyneitä pankkeja kolmansia vastaan. Tejaratin hallintoelimiä ovat olleet pankkivaltuusto, korkea pankkineuvosto, pankin hallitus, toimitusjohtaja ja pankkitarkastajat. Pankkivaltuustoon on kuulunut puheenjohtajana Iranin valtiovarainministeri ja jäseninä muita ministereitä, muiden muassa asuntoministeri. Myös korkeaan pankkineuvostoon on kuulunut eri ministeriöiden, kuten asuntoministeriön edustaja. Mainituista seikoista on pääteltävissä, että Tejarat on Iranin valtioon nähden erillinen oikeushenkilö. Tejaratin muodostamiseen liittyvät toimenpiteet eivät myöskään ole aiheuttaneet sellaista tilannetta, että Banque Etebarate Iranin ja Mercantile Bank of Iran and Hollandin asuntoministeriölle antamat takuusitoumukset olisivat velkojan ja velallisen, tässä tapauksessa asuntoministeriön ja takuusitoumusten antajina olleiden mainittujen pankkien yhtymisen vuoksi lakanneet.

Saatuaan Banque Etebarate Iranin ja Mercantile Bank of Iran and Hollandin asuntoministeriölle antamien takuusitoumusten mukaisesti asuntoministeriöltä maksuvaatimuksen Tejarat on siirtänyt maksuksi tarkoitetut varat asuntoministeriön tilille.

KOP:n iranilaisille pankeille antamat takuusitoumukset ovat olleet määräaikaisia. Takuusitoumusten mukaan riittävä toimenpide maksuvaatimuksen esittämiseen on ollut kirjallinen vaatimus. KOP:ltä on takuusitoumusten määräajan kuluessa kirjallisesti vaadittu niihin perustuvaa maksua. KOP on myös myöntänyt, että sille oli ajoissa esitetty maksuvaatimus.

Takausasetuksen säännökset koskevat takaussitoumusta, jolle on ominaista, että sen kohteena on toisen henkilön velka ja että päävelallisen puolesta suorituksen tehnyt takaaja saa vaatia tältä korvausta takautumisoikeutensa perusteella. Takausasetuksen mukainen takaus on siten päävelkaan nähden liitännäinen ja takausvastuun syntyminen edellyttää päävelan olemassaoloa.

KOP on kerrotulla tavalla sitoutunut suorituksiin iranilaisille pankeille välittömästi saatuaan maksua koskevan vaatimuksen pankkien tarvitsematta esittää maksuvaatimukselleen selitystä tai syytä. KOP:n takuusitoumusten mukainen suoritusvelvollisuus on siten riippuvainen pelkästään iranilaisten pankkien maksuvaatimuksesta ja takuusitoumuksissa on pyritty sulkemaan pois sidonnaisuus toisaalta iranilaisten pankkien ja asuntoministeriön sekä toisaalta FICG:n ja asuntoministeriön välisiin sopimuksiin. Tällä perusteella KOP:n antamiin sitoumuksiin ei ole sovellettava takausasetuksen säännöksiä eikä näin ollen myöskään omavelkaisen takauksen vanhentumista koskevaa 4 §:n säännöstä.

KOP:n antamissa takuusitoumuksissa on kysymys sitoumuksista, jotka kansainvälisesti tunnetaan niin sanottuina on first demand -ehtoisina takuusitoumuksina. Tällainen takuu on tunnustettu sitovaksi eri maiden, myös Suomen oikeudessa, mistä on ilmauksena esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisu 1991:148. Esitetty selvitys eri maiden oikeuskäytännöstä osoittaa kuitenkin yleisesti hyväksytyksi periaatteeksi, että takuunantaja voi sanotunlaisen takuusitoumuksen ehdottomuudesta huolimatta vedota takuunsaajan maksuvaatimusta vastaan siihen, että maksuvaatimus perustuu takuusitoumuksen tuottaman oikeuden väärinkäyttöön. Tämä oikeusperiaate on myös Suomen yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden mukainen.

Jutussa kuultujen todistajien kertomukset osoittavat, että niin sanottuun islamilaiseen vallankumoukseen ja Iranin valtiollisten olojen muuttumiseen johtaneet tapahtumat vakavine levottomuuksineen ja mellakoineen sekä eri alojen lakkoineen ovat olleet syynä siihen, että FICG:n työntekijät ovat turvallisuutensa vuoksi joutuneet poistumaan Iranista ja että FICG:n työmaille varastojen loputtua ei enää ole saatu tarvittavaa rakennusmateriaalia eikä energiaa. FICG on siten joutunut keskeyttämään sopimuksen mukaisesti aloittamansa urakan Iranin valtiollisten olojen muuttumiseen johtaneista FICG:stä täysin riippumattomista syistä. FICG on urakkasopimuksen ylivoimaista estettä koskevan ehdon nojalla lokakuussa 1979 purkanut urakkasopimuksen, minkä jälkeen myös asuntoministeriö on puolestaan purkanut sopimuksen. FICG, joka oli jo ennen urakkasopimuksen purkamista yrittänyt neuvotella urakan suorittamisesta, on senkin jälkeen neuvotellut urakan jatkamisesta neuvottelujen johtamatta tulokseen. Urakkasopimuksen purkamisesta ja urakan jatkamisneuvotteluista esitetty selvitys osoittaa myös urakan jatkamisen estyneen FICG:stä riippumattomista syistä. KOP on esittämällään selvityksellä osoittanut edelleen, että asuntoministeriön urakkasopimuksen mukaisesti maksamat ennakot on käytetty urakan kustannuksiin. Näin ollen asuntoministeriöllä sen vaatiessa Tejaratilta ennakon- ja suoritustakuisiin perustuvaa maksua ei ole ollut urakkasopimukseen perustuvaa saatavaa FICG:ltä.

Kansallistamistoimin syntynyt Tejarat on ollut maksuvaatimuksen KOP:lle esittäessään siinä määrin riippuvuussuhteessa Iranin valtioon, että KOP:llä on ollut oikeus esittää Tejaratin maksuvaatimusta vastaan samat kieltäytymisperusteet kuin mitä olisi voitu esittää asuntoministeriötä vastaan sen vaatiessa maksua sille annettujen takuusitoumusten perusteella. Näin ollen KOP:n antamien ehdottomien takuusitoumusten nojalla esitetty maksuvaatimus on niihin perustuvan oikeuden väärinkäyttöä.

Näillä perusteilla Tejaratin kanne on perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos, jossa Bank Tejaratin kanne on hylätty, jää pysyväksi. Bank Tejaratin on korvattava Kansallis-Osake-Pankin vastauskulut 5 000 markalla.